sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Lainattua viisautta

Muistan lukeneeni joskus Muumimamman mietteitä.
Ja näistä muutama on viime päivät pyörinyt päässäni.



Kun täällä laatikoiden keskellä elää ja asiat venyvät sekä vanuvat, se sekoittaa päätä.
Aluksi sitä tuntee elävänsä kuin huviretkellä. On oikeastaan ihan sama, että on hieman kaaosta. Se on melkein kutkuttavaa, kivaa. Kuten muumimamma, sinäkin voit kulkea hassuja polkuja pitkin ja näyttää siltä kuin sinulla olisi jokin kiva leikki meneillään, tai jokin salaisuus. Arki tuntuu hieman jännittävämmältä, koska kaikki on kesken. Ei ole rutiineja, ei paikkoja tavaroille.




Kunnes päähän pälkähtää ajatus (jonka sorttista se muumimamma mietti), että eihän sitä ikuisesti voi olla huviretkellä. Joskushan sen on loputtava. Ja mitä sitten tapahtuu?



Siitä alkaa ahdistus. Tavaroiden tulisi löytää paikkansa. Ja asioiden sujua. Eihän huviretket kestä ikuisesti. Eiväthän ne sitten enää ole huviretkiä. Ajan kuluessa ja asioiden vanuessa sinä kyllästyt. Kaikki alkaa olla sitä samaa harmaata, etkä enää jaksa edes välittää. Mitä väliä on astioiden paikoilla?



Kunnes taas huokaat ja aloitat alusta.