torstai 2. tammikuuta 2014

Sisustajan unelma

Tampere on sisustajan unelmakaupunki. Täältä löytyy todella hyviä sisustuskauppoja ihan kaikkien makuun. Ajattelimpa esitellä meikäläisen lempparisisustuskaupan eli Domdomin.



Domdom on aika uusi sisustuskauppa Tampereella. Olen kaupan nettisivuilla käynyt useamman kerran kuolaamassa kaikkea ihanaa. Itse kauppaan tuli mentyä vasta, kun se muutti isompiin tiloihin. Useat kerrat olin rattailla mennyt edellisen kaupan ohi ja todennut, ettei meijen rattaat mahdu sinne. Mutta uudet tilat on huomattavasti paremmat ja toimivammat esimerkiksi rattaiden kanssa liikkuessa.



Domdomista löytyy muunmuassa seuraavia tuotemerkkej'ä House of Rym, Mini Empire, Pisama design, Saana ja Olli, Sininka.



Kaikki tuotteet on laitettu tosi nätisti esille.




 
Kannattaa tutustua Domdomin sisarusten tarinaan domdomin nettisivuilla: http://www.domdom.fi/tarinamme/

 

Noi tyynyt on niin hienoja.



Nyt oli vielä joulunjälkeiset alet meneillään.


 
 

Koko liike on sisustettu tosi kauniisti. On vanhaa ja uutta sekaisin.



Jotain ihanaa ostin kotiin. Siitä myöhemmin lisää.
Onkos kukaan käynyt Domdomissa?

2 kommenttia:

  1. Aijon kyllä käydä! Hei laita vielä kuvia ostoksistasi:)?

    VastaaPoista
  2. Kantsii. Toi oli niin kiva putiikki! Jep laitoin :)
    Kiitti viä lahjakortista<3

    VastaaPoista