Selailin
eilen pitkästä aikaa vanhoja valokuvia ja tajusin, että himpura vieköön
olen kuvaillut jalkojani jo ainakin kuusi vuotta. Vaeltavat kengät ovat
tehneet matkaansa jo iäisyyden.
Kaikki sai alkunsa eräästä kouluprojektista, johon
räpsin kuvia. Halusin ottaa kuvia itsestäni, mutten naamastani. Joten
niinpä räpsäsin kuvia jaloistani. Ja siitä se sitten jäi.
Näihin kuviin liittyy niin paljon muistoja. On myös ollut hauska katsella kuvia vanhoista rakkaista kengistä, joita ei enää ole.
Kuvia oli valtavasti. Koitin napsia kollaasiin mukaan
joitain rakkaimpia ja ikimuistoisimpia. Lasten myötä vaeltavat kengät on
saanut ihan uuden ulottuvuuden. Nykyään yhä useammin kuvista löytyy
myös pojan kengät.
Nykyään tuntuu, että jalkakuvista on tullut jo jonkimoinen trendi. Niitä ottaa kaikki.
Nykyään kuvailu on ottanut taas uuden ulottuvuuden. Äly kotiutui
viimein meikäläisellekin ja nykyään meikäläinen löytyy instagramista
-> http://instagram.com/o.nnu Kuvia ei vielä oo paljoo, mutta eiköhän se tästä, kun alkukankeudesta päästään. Vinkatkaahan oma instatilinne kommenttilootassa!
Joulunaikaan meillä pauhaa Jouluradio keittiössä ja lapsikin on oppinut
jo laulamaan tiptaptiptap. Olen varsin huonolla menestyksellä onnistunut
löytämään hyviä joululevyjä, joten olenkin tyytynyt jouluradion
kuunteluun. Yleensä sieltä soi kaikkia tuttuja lauluja, mutta viime
päivinä on vastaan tullut muutama uusi laulu, jotka ovat kolahtaneet ja
kovaa. Olen pysähtynyt kuuntelemaan ja nieleskellyt kyyneliä.
"On taas aika hyasinttien usko pois sua, äiti, aattelen sinä siellä, minä täällä jossakin sanoinko koskaan että sua rakastin "
Joulu on niin haikeaa aikaa. Kaikki ne lapsuuden muistot palaavat aina
mieleen. Kuinka äidin kanssa leivottiin pipareita, cd-soittimessa soi se
sama vanha joululevy ja kaikki lauloivat mukana. Iltaisin juotiin teetä
ja mietittiin mitä haluttaisiin joululahjaksi. Yhdessä paketoitiin
lahjoja ja meikäläiselle jäi usein se nauhan käkertäminen. Jouluaatot
sujuivat vaihtelevalla menestyksellä, mutta useimmiten samalla kaavalla.
Tärkeää oli käydä haudoilla. Yhdessä ihasteltiin kynttilöitä. Varsinkin
sitä yhtenä jouluna järjestettyä kynttilämeritempausta. Joulusaunassa
hiljennyttiin omiin aatoksiin. Ruokapöydässä notkuivat monenlaiset ei
niin jouluiset herkut, koska me lapset emme pitäneet oikeen mistään
jouluruuasta. Yhdessä katseltiin telkkaria ja ainakin lumiukko oli
nähtävä.
Kuka kulkee näin yksinään kalmistoon? Kuka yksin näin kylmässä on? Pieni lapsonen vain, joka näin kiiruhtain jälleen kynttilän haudalle tuo. Paikka hiljainen on, tumma liikkumaton. Äidin haudalle valon hän suo.
Liekin niin häilyvän tuo hauta rakkaimman hetkeksi saa. Sitä katsovi silmin niin kaipaavin, sitä katsoo ja taas odottaa. Koska joulun hän saa, koska voi naurahtaa kera muiden taas kuin ennenkin? Mutta niin hiljainen, koti yksinäisten, on kuin puuttuisi siunaus sen."
Jouluisin muistelen äitini viimeistä joulua. Miten sitkeä mimmi hän
olikaan, kun jaksoi vielä jouluun asti. Olihan sitä joulusaunaan
päästävä, niin kuin äitini sanoi. Olen onnellinen, kun voin jakaa nämä
muistot mieheni kanssa ja voimme yhdessä nauraen muistella äitini
hassuja juttuja. Kerron lapsille heidän toisesta mummustaan, joka istuu
tuolla pilven reunalla ja vilkuttaa heille.
Voi äiti, minulla on sinua niin ikävä<3
Joulukortteja pitää alkaa taas pian lähettämään ja tänä vuonna päätin
pistää mutkat suoraksi ja selviytyä urakasta mahdollisimman helpolla.
Piirsin pahville erilaisia ja erikokoisia kuusia ja leikkasin ne
irti. Pahvina käytin muropaketteja. Kiinnitin kuusen sinitarralla
korttipohjaan. Sitten annoin taaperon maalata vesiväreillä korttipohjat
täyteen.
Maalaushommassa riitti viihdykettä monelle päivälle, kun jouduttiin olemaan sisällä flunssan takia.
Kun kortit oli kuivunut irroitin kuuset. Sitten vain koristelemaan.
Piirsin kuusen reunat kultatussilla ja kuusen latvaan piirsin tähden.
Lisäksi tein erilaisia koukeroita ja nauhoja. Lopuksi pursotin vähän
glitteriä päälle ja muutamaan korttiin jaksoin kirjoittaa toivotuksia
kultatussilla. Ja valmista tuli.
Korteista tuli aika värikkäitä ja sympaattisia.
Korteista ylijääneet kuuset laitoin keittiötä koristamaan. Helppoa ja kivaa! :)
Meillä kotona juodaan paljon lämpöisiä juomia. Kaapeissa notkuu niin
kahvia, pikakahvia, teetä kuin glögiä. Viime aikoina ollaan jaksettu
panostaa kahvihetkiin taas vähän enemmän, nimittäin kaivettiin
kahvimylly kaapin kätköistä esille.
Kahvimyllyn ostin aikanaan miehelle synttärilahjaksi täältä
ja sillä tuli aluksi jauhettua aika useinkin kahvia. Sitten iski arki
ja jauhaminen jäi. Kahvinpapujen jauhaminen kuin ei ole välttämättä
mitään nopeinta hommaa tuollaisella käsikäyttöisellä laitteella. Nyt
ollaan yritetty vapaapäivinä viettää päivässä edes yksi rauhallinen
kahvihetki. Meikäläinen tosin valitsee useimmiten kahvin tilalta teen.
Papujen jauhaminen on ihanaa puuhaa. Tuoreen kahvin tuoksu on melkein
huumaavaa. On ollut myös hauska huomata miten erilaista jauhaminen on
erilaisilla pavuilla. Jotkin pavut jauhautuvat todella nopeeta ja
joihinkin saa käyttää oikeen kunnolla voimaa. Miehestä on myös mukavaa
maistella erilaisia kahveja ja onneksi monista kahvikaupoista saa
ostettua pieniäkin määriä papuja mukaan. Meikäläinenhän ei maista noita
kahvien eroja, kun meikäläisen kahvi, kun koostuu melkeimpä kaikesta
muusta kuin kahvista :D
Erään kerran kaupassa hyllyjen välissä seikkailtuani bongasin noi
Bonne soseet. Ne on täyttä sosetta ilman lisättyä sokeria. Ai, että olin
niin iloinen. Ollaankin nyt maustettu jugurtteja, viilejä, puuroja yms.
tolla persikkasoseella. Mansikkasose oli vähän liian tujua meidän
perheen makuun. Aikaisemmin monesti käytettiin noita Pilttejä
esimerkiksi jugurtin maustamiseen, mutta monessa Piltissähän on lisättyä
sokeria. Toi Bonne on myös tosi riittosaa, koska sitä ei tarvitse
kauhean paljon laittaa, koska se on niin tujakkaa.
Meillä Esikoinen on tosi innokas kahvinjauhaja. Kun ottaa kahvimyllyn
esiin juoksee poika innokkaana keittiöön ja huutaa "papuja papuja
jauhaa".
