perjantai 30. marraskuuta 2012

Toinenkin baktus huivi

 Tekaisimpa toisenkin baktushuivin joulupukin lahjasäkkiin. Lankana toimi tällä kertaa tällainen ruskea kullanhohtoinen lanka, jota oli varsin mukava neuloa, koska se ei kutittanut ollenkaan.
 Ainut ongelma näitä käsitöitä tehdessä on se, että meidän pieni pikkuapulainen on välillä liiankin kiinnostunut tuotoksista ja tykkää käydä näitä varastelemassa (ja pureskelemassa). Onneksi suuremmat vauriot ollaan vältetty.

Virkatut lumihiutaleet

 Vaavia odotellessa on ollut aikaa tehdä näitä käsitöitä. Löysin netistä hyvän ohjeen virkattujen lumihiutaleiden tekoon. Ohje löytyypi täältä: http://lauranverstas.blogspot.fi/2010/11/virkattuja-lumihiutaleita.html
Tein muutaman tuolta blogista löytämälläni ohjeella ja loput keksin päästä. Kovettamiseen käytin jotain perus askartelulakkaa. Nämäkin löysivät tiensä pukinkonttiin.

torstai 29. marraskuuta 2012

Baktus huivi

 Kokeilimpa tehdä blogimaailmassa ilmeisesti joskus hittinäkin ollut baktus huivia ja tällainen siitä sitten tuli.
 Jokun olin pakko änkeä mukaan, kuinkas muutenkaan.

 Tämäkin tekele menee pukin konttiin ja toivottavasti saaja tykkää.
Itseä jäi pohdituttamaan josko tuollaisen joskus väkertäisi itellenikin. Nuita kun on niin simppeli tehdä.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Pylväshuivi

 Vaikkakin nykyään tuntuu, että kaikki käyttävät tietokonetta, onnekseni näin ei kuitenkaan ole. Tässäpä yksi joululahjatekele. Pitkä kaulahuivi, tehty ihan perus pylväillä.


 Tähän sai hyvin käytettyä kaikki jämälangat. Nyt vain odotellaan lahjansaajan mielipidettä.


lauantai 24. marraskuuta 2012

Mä haluun!

Tänään sattui virhe. Menin monkin sivuille. Ja nyt takaraivooni jäi vaivaamaan muutama ihana asia.


Kenelläpä ei olisi vaatekaapissa tilaa muutamalle perushyvälle vaatteelle?
Huokaus.

Ja pienenpieni hassu asia. Kummaa kyllä, suurinta osaa vaatteista joita himoitsen esittelee tuo sama malli :D

kuvat: http://www.monki.com/Shop

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kuinka selvitä vähällä?

Joskus sitä alkaa pohtimaan miten pienellä ihminen voi selvitä. Ja sitä miten ennen vanhaan ollaan selvitty.
Meillä on siis asunnossa keittiöremontti käynnissä ja olemmekin tässä pari päivää olleet vailla keittiötä. Syömiseen tulee aivan uusia ulottuvuuksia, kun juoksevaa vettä ei ole ja käytettävissäsi on vain mikro (ja senkin käyttäminen olohuoneen täydellä pöydällä on hieman kyseenalaista).
Oman haasteensa tuo myös se, ettei jääkaappia pääse käyttämään päivällä.

Mutta hienosti sitä on selvitty ja syötävää löydetty. Mutta on sitä tullut pohdittua miten silloin ennen vanhaan asiat hoidettiin. Kun ei oikeesti ollut sitä jääkaappia ja juoksevaa vettä.
Sanomatta on kuitenkin varmasti selvää, että ilolla odotan keittiön valmistumista. Ja sitä, kun pääsee vihdoin laittamaan ruokaa.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kun oveesi koputan

Joskus on ihanaa syventyä äärettömän internetin maailmaan ja haaveilla ihanista asunnoista.

-> Inredningsstylist Sofie Ganeva. Fotograf Andy Liffner.

 -> Inredningsstylist Maria Kangärde. Fotograf Andy Liffner. 

->  Stylist Sofie Ganeva. Foto Andy Liffner.

 

Kaikki kuvat http://fantasticfrank.wordpress.com/

perjantai 16. marraskuuta 2012

Pää tyhjänä


Pitipä kirjoittaa ja laittaa kuvia. Noh kone päätti päättää toisin. Jumi-jumi-jumittaa.
Noh sepä sopii. Tuntuu, että on pää tyhjänä, kun on niin unelias. Mutta viikonloppu edessä. 
Ehkäpä se siitä.
Mukavaa viikonloppua kaikille.
Palaillaan jahka tekniikka sen sallinee :)

torstai 15. marraskuuta 2012

Arkea



Välillä pohdin jo ensi kesää
ja mitä kaikkea silloin voisi tehdä
huomaan haaveilevani rantalöhöilystä
puistoissa kävelemisestä
auringosta joka lämmittää.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Rannalla





Kodan kanssa käytiin eräs päivä rannalla.
Lapset nauroivat hölmöilevälle koiralle.
Hymyilin.

tiistai 13. marraskuuta 2012

maanantai 12. marraskuuta 2012

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

lauantai 10. marraskuuta 2012