perjantai 6. tammikuuta 2012

Huominen tuokoon valon


Huominen tuokoon valon meille
Muuttakoon se kaiken ennalleen

torstai 5. tammikuuta 2012

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Let me tell you a little story


 

On helppo todeta muille, että eihän se ole kuin yhdestä päätöksestä kiinni.

Mutta aina asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Asiat ovat kuin puita. Aina niihin liittyy monta haaraa ja oksaa. On otettava myös juuret huomioon. Ja ennen kaikkea pitäisi löytää uskallusta. Uskallusta hypätä tuntemattomaan, täysin tyhjän päälle.
 Joten eihän se ole kumma, jos vähän epäilyttää?

maanantai 2. tammikuuta 2012

Sinitaivas





Ikävä

Kaivoin vanhat joulukoristeet esille, etsin niille paikat, muistelin sinua. Ja kun otin ne pois, huokaisin ja muistelin taas sinua. On niin ikävä.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012