Meillä kotona juodaan paljon lämpöisiä juomia. Kaapeissa notkuu niin
kahvia, pikakahvia, teetä kuin glögiä. Viime aikoina ollaan jaksettu
panostaa kahvihetkiin taas vähän enemmän, nimittäin kaivettiin
kahvimylly kaapin kätköistä esille.
Kahvimyllyn ostin aikanaan miehelle synttärilahjaksi
täältä
ja sillä tuli aluksi jauhettua aika useinkin kahvia. Sitten iski arki
ja jauhaminen jäi. Kahvinpapujen jauhaminen kuin ei ole välttämättä
mitään nopeinta hommaa tuollaisella käsikäyttöisellä laitteella. Nyt
ollaan yritetty vapaapäivinä viettää päivässä edes yksi rauhallinen
kahvihetki. Meikäläinen tosin valitsee useimmiten kahvin tilalta teen.
Papujen jauhaminen on ihanaa puuhaa. Tuoreen kahvin tuoksu on melkein
huumaavaa. On ollut myös hauska huomata miten erilaista jauhaminen on
erilaisilla pavuilla. Jotkin pavut jauhautuvat todella nopeeta ja
joihinkin saa käyttää oikeen kunnolla voimaa. Miehestä on myös mukavaa
maistella erilaisia kahveja ja onneksi monista kahvikaupoista saa
ostettua pieniäkin määriä papuja mukaan. Meikäläinenhän ei maista noita
kahvien eroja, kun meikäläisen kahvi, kun koostuu melkeimpä kaikesta
muusta kuin kahvista :D
Erään kerran kaupassa hyllyjen välissä seikkailtuani bongasin noi
Bonne soseet. Ne on täyttä sosetta ilman lisättyä sokeria. Ai, että olin
niin iloinen. Ollaankin nyt maustettu jugurtteja, viilejä, puuroja yms.
tolla persikkasoseella. Mansikkasose oli vähän liian tujua meidän
perheen makuun. Aikaisemmin monesti käytettiin noita Pilttejä
esimerkiksi jugurtin maustamiseen, mutta monessa Piltissähän on lisättyä
sokeria. Toi Bonne on myös tosi riittosaa, koska sitä ei tarvitse
kauhean paljon laittaa, koska se on niin tujakkaa.
Meillä Esikoinen on tosi innokas kahvinjauhaja. Kun ottaa kahvimyllyn
esiin juoksee poika innokkaana keittiöön ja huutaa "papuja papuja
jauhaa".
Mukavaa viikonjatkoa kaikille! :)