Kepein askelin

Tämä viikko on rämmitty syvällä haaveiden ja realismin, toivon ja pettymyksen aallokoissa. Melkein teimme hypyn tuntemattomaan, kunnes viime metreillä päätimme ettemme uskalla. Suuri stressi, ahdistus ja pelko hävisi päätöksen myötä.

 

Miksi tehdä päätöksiä, joista seuraa vain ikäviä tunteita? Kun on mahdollista jäädä nykyiseen tyytyväisyyteen. Ehkä sitten joskus. Ja silloin aivan eritavalla, erilailla. Iloiten.

Nukahdin eilen hymy huulilla. Valtava huoli oli haihtunut. Tänään kuljin kevein askelin.

Vaikka samalla mittariini oli tullut taas vuosi lisää. Puolet puolesta vuosisadasta. Se on hyvä ikä.

Pettymyksen tunne on pieni. Toisaalta on ilo siitä, että huomasimme miten paljon läheiset olivat valmiita meitä tukemaan.

Elämä on hyvin, juuri näin.