Onneni on kiinni niin hennoin langoin

 

Tällä viikolla saimme hyvin ikäviä uutisia.

 Lähipiirissämme menetettiin elämän alku. 

Uutinen kosketti meitä kaikkia syvästi. 

Kaikki ne tulevaisuuden suunnitelmat, toiveet ja unelmat menetettiin.

Jokaisen menetyksen myötä vahvistuu se tunne, että meidän pitäisi arvostaa elämää enemmän. Muistaa halata ystäviä, kertoa puolisolle että rakastan vieläkin, 

soittaa vähän useammin mummulle ja lähettää kortti kummitädille.

On harmillista, että vasta menetyksen tultua sitä tajuaa miten kiitollinen pitäisi olla jokaisesta päivästä täällä. Muistamme miksi isovanhempien luona pitäisi käydä usemmin. Miksi sinne sairaalaan kannattaa mennä katsomaan kipeää sukulaista.

Emme koskaan tiedä mikä päivä on viimeinen, sinun tai minun.

Tänään halasin poikaani muutaman kerran liikaa, silitin alati kasvavaa mahaani ja kiitin näistä päivistä. Katsoin taivalle ja lähetin terveiset äitilleni ja ensimmäiselle koirallemme.